Ja vieläpä Suomalaista kauhua.
Järkyttävän painostava ja pelottava kauhukirja ilmestyy lokakuussa 2011
Älä lue tätä kirjaa yksin...Kukaan ei ole enää turvassa.
Pispalan riivaaja
Näyte kirjasta: (Älkää välittäkö muotoilusta, tämä bloggeria ei anna millään laittaa tekstiä samoin kuin kirjassa)
Pispalan riivaaja
Jarkko Suutari ajeli uuden karhealla Audillaan kohti Tamperetta. Työpäivä, vai pitäisikö ehkä sanoa yö? Oli viimein ohi ja lämmin sänky oli kotona odottamassa. Tosin vaimo ei enää ollut yhtä lämmin yhteisiin rientoihin, kuin joskus nuorempana ja varsinkin seurusteluaikana.
Mutta kotiin oli aina mukava mennä, raskaan työrupeaman jälkeen Jarkko mietiskeli.
Elokuun viimeisten päivien sateet olivat takanapäin ja aamuyön usva peitti asvaltin kauniiseen harsoon. Kosteutta oli sen verran ilmassa, että auton lasinpyyhkijöitä oli aina välillä hieman pidettävä päällä, vaikka ei varsinaisesti enää satanutkaan.
Lielahden kohdalla oli taas kerran pysähdyttävä punaisiin valoihin, kuten lähes aina Ylöjärveltä tultaessa, vaikka ristin sielua ei ollut liikenteessä.
Jarkko naputteli auton nahkaista rattia sormillaan ja odotteli valojen vaihtumista. Pyyhkijä oli sellaisella säädöllä, että pyyhkijät pyyhkäisivät ikkunaa aina pienen ajan kuluttua, oli muuten aivan hiljaista, ei edes autoradiota Jarkko ollut viitsinyt laittaa päälle, koska yöohjelma oli niin puuduttavaa kuunneltavaa.
Aika tuntui pysähtyvän, eikä valot tuntuneet lainkaan vaihtuvan vihreiksi. Jarkko alkoi pitkästyä ja mietti mielessään jo ajavansa punaisia päin, mutta hylkäsi ajatuksen melkein heti, koska oli omasta mielestään hyvinkin tunnollinen autoilija, joka ei liikennesääntöjä rikkoisi.
Sumu tuntui lisääntyvän ja sadettakin alkoi hieman ripotella ikkunaan.
Silloin Jarkko oli näkevinään jotain liikettä lopetetun huoltoaseman pihassa, toisella puolen tietä. Jokin vaaleatakkinen henkilö tuntui liikkuvan siellä ja tulevan ajotielle. Sade vaan oli voimistunut ja näkyväisyys oli huono, kuin naisen hahmo olisi vilahtanut. Jarkko laittoi pyyhkijät jatkuvalle toiminnolle ja yritti katsella huoltamon suuntaan työntäen kasvonsa lähemmäksi autonsa tuulilasia. Mutta mitään ei enää näkynyt.
- TÖÖT! TÖÖT!
Jarkko nosti katseensa taustapeiliin ja huomasi takanaan auton vilkuttavan valojaan. Hän tajusikin seisovansa valoissa vihreän palaessa.
Nolona hän painoi kaasua, mutta autokin oli ehtinyt tässä välissä sammua. Autoa uudelleen startatessaan hän saattoi havaita takana olleen auton ohittavan hänet. Kuljettaja oli avannut apukuskin puoleisen ikkunan ja Jarkko saattoi hyvin kuulla huudon jonka kuljettaja päästi, vaikka renkaan ulisivat voimakkaasti.- Saatanan kuhnuri, kännissäkö olet?
Jarkko sai autonsa käyntiin ja painoi varovasti kaasua, kädet tärisivät ja henkinen kolahdus oli vieläkin isompi. Ehkä yövuorot töissä alkoivat vaatia veronsa, eikä ajotuntuma ollut paras mahdollinen, mutta onneksi ei enää ollut pitkä matka kotiin ja nukkumaan.
Audi totteli taas kaasujalkaa ja matka saattoi jatkua, mutta samassa Jarkko huomasi tien oikeassa laidassa seisovan hahmon, joka liftasi. Vaistomaisesti Jarkko jarrutti ja katsoi sivupeilistä tien sivussa seisovaa liftaajaa. Auto pysähtyi.
Aivot tuntuivat lyövän liekkiä ajatuksesta, että mitä nyt tekisi. Normaalisti Jarkko ei ottaisi liftaria kyytiin mistään hinnasta, mutta kun hän tarkkaili liftaria, hän huomasi tämän olevan nuori nainen. Olisihan se mukavaa ottaa juttuseuraa loppumatkaksi, eihän sitä tiedä kuinka mukavaa seuraa saisi yötä ilahduttamaan.
Silloin hän muisti taas olevansa naimisissa, eikä tulisi mieleenkään ottaa vierasta naista kyytiin. Vaikka vaimo olikin nykypäivänä vain asuinkumppani, sormukset oli aikoinaan hankittu ikuista yhdessä oloa todistamaan.
Jarkko antoi auton taas lipua hiljalleen eteenpäin katsellen samalla sivupeilistä liftaavan reaktioita. Nainen lähti kävelemään häntä kohti heiluttaen samalla kättään.
Jarrut kirskahtivat pohjaan ja Jarkko peruutti naisen luokse, sanoisi vaimo mitä tahansa, ei naista voinut jättää yksin sumuiseen yöhön, ties mitä tapahtuisi ja olisi siitä ehkä vielä pahimmassa tapauksessa vastuussa.
Audin ovi aukesi ja sulkeutui lähes huomaamatta ja Jarkko saattoi havaita etupenkille istahtaneen nuorehkon naisen. Naisen vaaleat hiukset peittivät kasvot lähes kokonaan ja niitä ei saattanut kunnolla nähdä, varsinkin kun Audin sisävalo ei toiminut. Se olisi pitänyt korjata jo aikoja sitten, mutta oli jostain syystä jäänyt ja nyt sitä olisi kaivattu.
Jarkko saattoi kuitenkin tehdä jonkinlaisia havaintoja katulamppujen hienoisessa valossa, joka tosin häipyi aika tehokkaasti sumun ja sateen aiheuttamaan hämäryyteen.
Naisen upeaa vartaloa peitti vintage-tyylinen asustus. Hieman oudolta se tuntui yölliselle kulkijalle, mutta jospa oli jostain juhlista tulossa ja vaatetus sen mukainen.
- Tampereelleko sitä menossa?
Nainen istui vain hiljaa ja katseli ulos auton sivuikkunasta, vastaamatta mitään.
- Niin mihin olet menossa! Jarkko jo korotti ääntään hieman ärsyyntyneenä.
Seurasi hetken hiljaisuus ja sitten nainen nosti vasempaa kättään ja osoitti eteenpäin.
- Okei, ei sitten puhuta mitään, Jarkko totesi puoliääneen ja kaasutti taas Audin liikkeelle.
Ehkä kaasujalka oli liiankin raskas, koska tavoistaan poiketen Jarkko ylitti seuraavan risteyksen niin sanotusti vanhoilla vihreillä.
Olisihan se kiva ollut jutella jotain Jarkko ajatteli, vai oliko saanut kyytiinsä jonkun hullun huumeenkäyttäjän, koska kasvojen peittäminen hiuksilla ja vintage-asustus liitettynä puhumattomuuteen tuntui oudolta käytökseltä.
Mielessään Jarkko katui jo sitä, että oli ottanut naisen kyytiin ylipäänsäkään.
- Anna, nainen sanoi kuiskaten.
Jarkko lähes säikähti rösöiseltä kuulostavaa ääntä, jolla nainen esitteli itsensä.
Pääasia kuitenkin että puhe saatiin käyntiin.
- Minä olen Jarkko! Jarkko sanoi ja ojensi kätensä naisen suuntaan puristaakseen kättään tervehtimisen merkiksi.
Toivottavasti ei ole Mäen Anna, hän mielessään jo paheksui typerää ajatuksissa vitsailuaan.
Ei hänellä ollut mitään taka-ajatuksia ja jos oli ollutkin, ne olivat haihtuneet savuna ilmaan naisen omituisen käytöksen ja pukeutumisen johdosta. Eikä äänikään ollut kovin seksikäs. Se oli kuin vanhan miehen ja variksen yhteislaulu, näin hän mielessään ehti ajatella.
Nainen kuitenkin tuntui tarttuvan ojennettuun käteen ja hetken ilo vaihtui suureen kipuun.
Jarkko tunsi kädessään todella voimakasta kipua ja vetäisi käden pois naisen ulottuvilta ja kun hän nosti käden silmien tasalle, hän kauhukseen huomasi kahden etumaisen sormensa puuttuvan lähes kokonaan. Verta suihkusi jäljellä olevista sormenpätkistä lähes valtoimenaan ja Jarkko käänsi katseensa naisen suuntaan.
Naisen hiukset olivat poissa kasvoiltaan ja huonossa valossakin saattoi hyvin nähdä lähes valkoisilla kasvoilla olevan vihaisen ilmeen.
Naisen silmäluomet olivat liki tulipunaiset ja silmien alla suuret mustuneet silmäpussit,
joitakin arpia oli naamassa. Hyvin saattoi myös havaita kuinka suun täytti kellastuneet ja mustuneet hampaat, joiden välissä nainen jauhoi verisiä sormenpäitä samalla maiskutellen.
- Apuaaaa! Jarkko ehti huutaa.
Nainen tarttui hampaillaan Jarkon olkapäähän ja puri täysillä nopeaan tahtiin useampaan kohtaan. Jarkko yritti vetää olkapäätään kauemmaksi ja tuli samalla kauhun lamauttamana painaneeksi oikealla jalallaan kaasun pohjaan.
Auto alkoi heittelehtiä märällä tiellä, hyppäsi liikennevalokorokkeiden ylitse. Kuljettaja yritti tehdä epätoivoisia korjausliikkeitä ohjauspyörällä, mutta kun osa sormista oli poissa ja käsikin aivan tunnoton, ei yhdellä kädellä saanut kunnollista korjausliikettä tehtyä, varsinkin kun samalla oli yritettävä estää naista, joka yritti purra edelleen.
Vauhti oli liki sata kilometriä tunnissa, kun se törmäsi Pohjanmaantien ylittävän junanradan betonisiin siltarakenteisiin, syttyen palamaan.
Apukuljettajan ovi avautui ja nainen nousi autosta kadoten sumuiseen Pispalan yöhön.
Jarkko yritti epätoivoisesti avata juuttunutta turvavyötään paetakseen palavasta autosta, mutta vyö ei auennut ja Jarkko paloi autonsa mukanaTästä voit katsoa youtube -mainoksen tulevasta kirjasta:
